Harjoitatko heikkouksiasi vai vahvuuksiasi?

motivaatio treeni Apr 17, 2018

Molemmille on toki paikkansa mutta turhan usein joutuu todistamaan harjoittelua, jonka hyödyt ovat suhteellisen pieniä sillä fokus on ”väärissä” asioissa. 

Haluan valottaa hieman ajatuksia tämän väitteen takana. 

Vahvuuksien harjoitteleminen on kivaa. Homma on helppoa ja tuntuma oikeaan paikkaan on helppo löytää. Tuloksiakin tulee jonkun verran ja (kummelin sketsin sanoin) urheilu on mukavaa.

Miksi sitä siis muuttamaan…? 

 

VÄITÄN: että on mahdollista vieläkin tehostaa tuloksien saavuttamista ja treenin hyötyjä huomioimalla myös niitä kehon heikkouksia ja pyrkimällä vahvistamaan niitä. 

Milloin olet viimeksi hypännyt, tehnyt tasapainoharjoituksia tai esimerkiksi keskittyneesti työstänyt kehon kireyksiä?  Nämä toki vain muutamia mainitakseni…

 

Esimerkiksi parantamalla kehon...

Jatka lukemista...

Miten tapoja muutetaan?

Useimmat ihmiset haluaisivat muokata joitain käytösmallejaan...

Monet kokevat halua alkaa treenata. Toiset haluaisivat alkaa meditoimaan ja kolmannet ehkä haluaisivat lukea enemmän. Oppiminen ja kehittyminen on aina hieno ajatus mutta ei niin yksinkertaista toteuttaa että pelkkä toive siitä riittää viemään maaliin.

Yleistä on myös että halutaan lopettaa joku käytös kuten roskaruuan syönti tai röökin poltto. Ja kun nyt aloitetaan niin miksei niitä saunakaljojakin voisi jättää juomatta... 

Nämä olivat toki vain karkeita esimerkkejä mutta ymmärrät varmaan mitä tarkoitan. 

 

Mitä sitten tulisi ottaa huomioon kun pyritään lähtemään muuttamaan tai lisäämään tapoja / käytösmalleja omaan elämään? 

Ensimmäiseksi on hyvä pohtia...

Jatka lukemista...

Mitkä ovat sinun tekosyysi?

motivaatio Feb 23, 2018

Tekosyyt… Ne aina niin ihanat, laiskottelun sallivat tekosyyt. 

Onko sinulla joku vakiosyy mihin aina turvaudut kun haluat perustella omaa laiskuutta itsellesi jollain?

Monet saattavat ajatella, että näin liikunta-alalla yrittäjänä toimivan on aina helppo motivoitua treeniin ja liikkumiseen. Näin se ei kyllä aina ole. 

Minulle ei ole vaikeaa lähteä salille tms. mutta viime aikoina olen saanut itseni (liian usein) kiinni siitä että perustelen laiskaa ja päämäärätiedotonta tekemistä treeneissä reilun vuoden takaisella loukkaantumisellani. 

Joulukuussa 2016 minulta repesi hauislihas irti poikki kun demonstroin asiakkaalleni voimistelurenkaissa tehtävää haastavaa ”kieppi”-liikettä. Käsi leikattiin ja pelkkä kuntoutus on kestänyt erittäin pitkään ja homma olikin huomattavasti isompi kuin mitä aluksi...

Jatka lukemista...

Tavoitteena kivuton selkä? - osa 3/3

motivaatio treeni Jan 12, 2018

 

Tässä osassa saat muutaman konkreettisen harjoitteen, joista on hyvä lähteä liikkeelle selän särkiessä.

Mennään suoraan asiaan: 


1. 

Kuten jo blogisarjan aikaisemmissa osissa kävi ilmi niin tarvitsemme kehonhuollollista liikettä millä mm. avaamme jumiutuneita lihaksia. 

Alla olevalla liikkeellä päästään tuottamaan liikettä rankaan laadukkaasti ja laajalle alueelle. 

 

Asetu nelinkontin ja aloita pyöristämällä selkäsi mahdollisimman pyöreäksi (kissa) ja vastavuoroisesti päästä selkä notkistumaan (lehmä) työntäen napaa kohti lattiaa. 


 

2.

Aktivoiva liike, herättelemään uinuvia lihaksia. Varsinkin pakaralihakset ovat liian usein passiiviset reisilihaksien dominoidessa liikkeessä. 

Tällä harjoituksella aktivoidaan pakaroita...

Jatka lukemista...

Tavoitteena kivuton selkä? - osa 2/3

motivaatio treeni Jan 10, 2018

Tällä kertaa lupasin kertoa minkälaisia tuloksia voi saavuttaa kun huomioi ydinasiat:

Kehonhuollollisen -, aktivoivan sekä vahvistavan liikkeen.




Asiakkaani Sanna, taisteli haasteiden kanssa elämässään kun aloitimme yhteistyön. Hän kertoi haasteinaan olevan mm. huono liikkuvuus ja lihaskunto, hartiakivut, päänsäryt, alaraajakivut, kehonhuollon ja levon puuttuminen, alhainen energiataso. 

Yksi hänen tavoitteensa olikin juuri kivuton liikkuminen sillä lonkan + alaselän kipuilu oli ajanut toisinaan lääkärille saakka. 

Havaittiinkin, että pakaralihasten aktivaatio on ollut heikkoa, toiselta puolelta lähes olematonta ja sen vuoksi keho on joutunut kompensoimaan muilla lihaksilla puutetta ja samalla keho oli kiristynyt entisestään. Myös lonkankoukistajien kireydet olivat muuttaneet juurikin lantion asentoa epäsuosiolliseksi. 

Sitten aloitettiin...

Jatka lukemista...

Tavoitteena kivuton selkä? - osa 1/3

motivaatio treeni Jan 08, 2018

Kehon särkytilat ovat monien riesana. Milloin kolottaa alaselkää ja milloin taas niskat on jumissa... Jatkuvien tai toistuvien särkyjen kanssa eläminen voi olla pahimmillaan ihan helvettiä. Se syö helposti elämästä nautinnon ja ilon kun vähän väliä särkee.

Monien asiakkaiden kanssa puhuttaessa haaveista on ikävä todellisuus se, että kivuton keho on lähes ensimmäinen asia. Silti  särkyihin ollaan usein kovin totuttu ja sen vuoksi niiden poistamiseen ei aktivoiduta tarpeeksi. 

Omassa valmennustyössäni olen tavannut paljon ihmisiä, jotka tulevat luokseni painonpudotuksen toivossa. Suuri osa kokee kuitenkin valmennuksen jälkeen, että kivuttomampi keho on ollut paljon isompi palkinto kuin pienempi vaa`an lukema.

Toki nämä asiat voivat kulkea käsi kädessä.



Mitkä asiat sitten niitä särkyjä...

Jatka lukemista...

Pystyykö elämänsä suuntaa muuttaa?

Meillä kaikilla on unelmia. Lapsena mielemme vei usein uskomattomiin seikkailuihin ja kuvitelmiin ja unelmat saattoi olla supersankari -tasolla. Halusimme osata lentää tai puhua eläinten kanssa samaa kieltä. 

Unelmat eivät häviä mihinkään vaikka monesti tuntuu että aikuisena niistä ei enää välitetä. Tarkoitan, että velvollisuudet, elämän ja työn tuomat stressit ja vastuut vievät meiltä energian tavoitella sitä meillä syvällä sisällämme uinuvaa unelmaa. 

Kun ikää tulee lisää niin toki unelmamme ovat toisenlaisia kuin lapsena. Emme välttämättä halua edes pystyä lentämään tai puhua piisamille mutta tärkeitä ne unelmamme silti ovat. Toisille asiat kuten kyky liikkua voi olla itsestäänselvyys (vaikka ei ikinä pitäisi olla) mutta toiselle vain...

Jatka lukemista...

Kun oma keho ei miellytä

Uncategorized Oct 16, 2017

Jokainen on varmaan joskus ollut tyytymätön johonkin kehonsa osa-alueeseen. Syitä voi olla toki monia muitakin mutta entä jos syy onkin joku sellainen johon oikeasti sinun pitäisi pystyä vaikuttamaan? Kuten yli-/alipaino.

Miten pitäisi toimia silloin kun epävarmuus itsestään ja kehostaan saa yliotteen ja rupeaa vaikuttamaan asioihin? Silloin kun omat keinot on testattu ja tilanne ei ole muuttunut?

Tuntemukset ja se miten asiat koetaan on aina kovin yksilöllisiä ja niihin vaikuttaa tietysti myös oma historia ja siellä tapahtuneet asiat. Pääpointti on kuitenkin myöntäminen itselleen että tarvitsee apua. 

 

 

Välillä tulee päiviä vastaan kun olen miettinyt että mikä sai minut vaihtamaan vakaan päivätyön yrittäjyyden haasteisiin ja ihmisten auttamiseen. Ja vastaus tuleekin jo kysymyksessä. Haluan auttaa! Olen jo...

Jatka lukemista...

Sisäinen puhe

mentaalivalmennus Aug 14, 2017

Meillä jokaisella on sisäänrakennettu uskomusjärjestelmä.

Jokaisella on toimintaansa tukevia uskomuksia, jotka auttavat saavuttamaan hyviä tuloksia.

Jokaisella on myös toimintaansa rajoittavia uskomuksia, jotka puolestaan rajoittavat omaa toimintaa ja jättää omia hyviä voimavaroja käyttämättä.

Tunnistatko sinä omat ajatusmallisi?

Omaa sisäistä puhetta hallitsemalla ja siihen keskittymällä pystytään löytämään itsestä uusia puolia ja tehoja niin liikunnassa kuin arjessa.

Oletko saanut itsesi kiinni ajattelemasta että “en pysty siihen” vaikka et ole koskaan edes kokeillut? On aihe sitten mikä tahansa. Useimmat on.

Miten epäilisit että onnistumisprosentti muuttuisi jos lähtökohtasi olisikin erilainen, esim “kyllä minä tämän hoidan”

 

Moni myös uskoo, että...

Jatka lukemista...

Saatko treeneistä irti sen mitä haet?

motivaatio treeni Oct 16, 2016

Monille meistä treenaaminen on jo tuttua puuhaa.
Treenihistoriaa on saattanut kertyä jo useita vuosia.
Silti syy miksi treeniä tehdään on enää harvalla mielessä, tavoitteesta puhumattakaan. Useimmat treenikerrat sisältävät samat tutut harjoitteet – samoilla tutuilla painoilla.
Onko tämä tie onnistumiseen ja motivaation ylläpitämiseen? Eipä taida olla.

 

Kehomme tulisi saada haasteita monipuolisesti.
Ei, pelkkä juoksumatto ei riitä pitämään meitä kunnossa pidemmän päälle.
Muistellaanpa hieman minkälaista elämämme oli lapsina. Ajoimme pyörillä, kiipeilimme puissa, juoksimme, pelasimme, heitimme, hypimme ja ennenkaikkea halusimme kokeilla jotain uutta ja haastaa itseämme. Haastoimme itseämme niin voimatasollisesti kuin aerobisesti, liikkuvuuden ja räjähtävän voimantuoton kautta, tasapainon ja...

Jatka lukemista...
Close

50% valmista

Toinen steppi

Jättämällä tietosi varmistat ettei mikään ajankohtainen ja tärkeä bloggaus tai tarjous pääse menemään ohitse.