UUTUUSTUOTE! Tutustu energiatestiin ja hanki lisää potkua arkeesi! Soveltuu loistavasti myös joululahjaksi!

Mistä energiaa pimeyden keskellä?

motivaatio Nov 19, 2018

Tämä aika vuodesta on aina monille haastavaa aikaa mm. pimeyden vuoksi. Miten tämä harmaa/pimeä jakso vaikuttaa sinuun?

Kyllä itsekin huomaan valon määrän muuttumisen, mutta pyrin silti valitsemaan ilon. Tällä tarkoitan sitä, että olen itse vastuussa siitä miten reagoin ja tunnen kun katson ikkunasta ulos. En halua antaa ilmalle valtaa päättää miltä minusta tuntuu.

On toki joskus niitä hetkiä itselläkin kun tekisi vain mieli jäädä peiton alle, mutta kyllä tähän pimeään jaksoon kuuluu myös nautinnollisiakin hetkiä kuuman juoman, hyvän kirjan ja henkisen rauhoittumisen kanssa. 

On melkein tyhmää sanoa että muista liikkua ja syödä hyvin, mutta kun se on aivan helvetin totta. Jos sitä kaiket päivät tunkee herkkuja kitusiin ja päälle vielä iltaisin huuhtelee ne parilla bissellä alas niin voi olla kyllä ihan varma, ettei sitä energiaa tahdo löytyä. 


 

Tässä on minun top 5 sisäisen energian lisäämiseksi! 

 

1. Tee jotain uutta / Hanki jotain uutta...

Tämä voi tarkoittaa oikeastaan mitä tahansa. Aloita uusi kirja, keksi jokin uusi tapa liikkua/harrastaa, starttaa jokin kurssi ja kehitä itseäsi tms. Uudella tavalla itsensä haastamisessa on aina se hyöty, että se laittaa aivomme ja ajattelumme toimimaan eritavalla. Silloin kun teemme niitä samoja asioita, samalla rytmillä, samojen ihmisten kanssa jne. ei uuden löytymiselle ja inspiroitumiselle ole tilaa. 

Joskus myös pelkästään esim. uusien treenivaatteiden hankinta tuo lisäenergiaa ja motivaatiota. Kurkkaa siis myös FitnessTukun black friday - ale (lähes kaikesta 25-60% alennusta).

 
2. Nuku hyvin

Aloita siitä, että nosta omat unesi prioriteetiksi äläkä tingi siitä. Usein, kun kiire yllättää, varastamme lisää tunteja vuorokauteen yöunistamme. Todellisuudessa kannattaisi kuitenkin tehdä täysin päinvastoin ja huolehtia omasta unestaan nimenomaan silloin, kun on kiire, koska silloin tarvitsemme sitä entistä enemmän. Hyvin nukkuneena olet tehokkaampi, ajatuksesi on kirkkaampi ja palaudut edellisen päivän kiireistä.

Varmista unenlaatusi rauhoittumalla hyvissä ajoin ennen nukkumaan menemistä eli sulje välkkyvä tv ja mielelle hektinen some. Tee kehonhuoltoharjoitus, lue kirjaa tai rentoudu vaikka hyvää musiikkia kuunnellen. 

 

3. Syö hyvin

Jos energiatasot meinaa muutenkin olla heikot niin sitä suuremmalla syyllä nyt on oikea hetki huomioida lautasen sisältö ja riittävä määrä. Energiaa tulee saada ravinnosta tarpeeksi, mutta samalla laadun tulisi olla hyvä. 

Pidä huolta myös vitamiinien saannista ja turvaa varsinkin D-vitamiinin saanti purkista. Itse käytän Nutriworksin Strong vitamin D3:sta.

 

4. Pidä liikunta monipuolisena ja kehittävänä

Tässä hieman sama homma kuin nro 1:ssä eli tee jotain uutta. Nyt on hyvä huomioida että energisyyttä ei ainakaan lisää mikäli saliohjelma on ajalta ennen toista buurisotaa. 

Tiesitkö muuten, että ihmiskeho on luotu siten että se oppii toteuttamaan liikettä mahdollisimman pienellä lihasaktivaatiolla? Kyllä keho on viisas, mutta se ei auta mikäli toiveissa on kehittää esimerkiksi lihasmassaa tai parantaa toimintakykyä.

Kuntosalille tultaessa kun tietääkseni harvemmin toivotaan että lihasaktivaatiota tapahtuu mahdollisimman vähän... 

Jos nyt pohdit, että "milloinhan mä oon vaihtanut ohjelmaa?" niin nyt on oikea aika siihen. 

Hyödynnä -50% BLACK FRIDAY-tarjoukseni ja käy tilaamassa itsellesi uudet treenisuunnitelmat tästä!

 

5. Anna aikaa myös muille

Yrittäjänä koen tämän melkein haastavimpana kohtana. Töihin on helppo upota ja siinä helposti jättää huomioimatta muut. 

Minulle silti suurimpana energian lisääjänä toimii oma poika. Se että painaakin läppärin kiinni ja laittaa puhelimen pois ja käy vaikka puistossa leikkimässä niin johan hommatkin kulkee sen jälkeen paremmin. Vielä kun heittäytyy samoihin leikkeihin ja laskee villisti liukumäessä sekä keinuu kilpaa niin saa kyllä aivoille muuta tekemistä. 

Tähän on toki jokaisen löydettävä oma tapa. 

 

Ps. Tässä kuvassa olemme majassa taskulamppujen kanssa piilossa "hirviöitä" 👹

 

Close

50% valmista

Toinen steppi

Jättämällä tietosi varmistat ettei mikään ajankohtainen ja tärkeä bloggaus tai tarjous pääse menemään ohitse.